Tossa viime viikonloppuna tuli käytyä vantaalla jossa tämä Forsmannin tee myymälä sijaitsee. En aikasemmin ollut käynyt kyseisessä myymälässä, sisään astuessa oli heti pöydällä päivän tee jota pääsi maistelemaan. Kyseinen tee oli marjatee josta en niin piittaa,mutta tulihan sekin maistettua.
Seuraavaksi pääsin ihastelemaan valtavaa tee valikoimaa. Oli kaiken näköstä teetä vihreästä keltaiseen. Tämä keltainen olikin uusi juttu mistä en ollut aikasemmin kuullutkaan. Tämä keltainen tee maku on kuulemma paahteinen. Itse en nyt tällä kertaa ottanut sitä, mutta ehkä ensi kerralla. Toinen uusi tuttavuus oli tee kukkaset (en muista oikeaa nimeä) jotka kuumaan veteen laittaessa aukeavat ja niistä tulee erinäköisiä kukkasia ja samalla niistä tulee teetä.Vielä en ole testannut kyseisiä tee kukkasia, mutta ootan jo innolla ekan testaamista että miltä ne näyttää sitten ja millainen maku niistä tulee.
Teetä myymälässä oli siis valtavasti. Oli Forsmannin omia valmiita tee pusseja ja sitten oli vaihtoehtona monia muita teitä jotka olivat isoissa metallirasioissa. Tällä kertaa jätin hyllyyn kyseiset irtoteet mutta otin sitäkin enemmän valmiita pussi teitä joista muutamia olen maistanut ja olivat kyllä hyviä. Myymälässä oli myös myynnissä aivan ihania teesihtejä, peltipurkkeja ja kuppeja sekä muita teehen liittyviä asioita. Suosittelen käymään jos olet teen ystävä, Sieltä löytyy tee aivan varmasti jokaisen makuun.
Myymälässä on myös aivan ihana tee myyjä joka osaa kertoa teestä paljon ja vastaa kaikkeen asian tuntevasti. Saimme häneltä loistavaa asiakaspalvelua vaikka tee myymälä oli jo sulkeutunut, hän ei edes yrittänyt häätää meitä pois myymälästä, siinä oli kyllä oikea henkilö tähän työhön.
Tässä muutamia Forsmannin tee valikoimasta.
Tässä muutama näistä tee kukkasista.
Mukavia tee hetkiä kaikille teen ystäville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti