Näytetään tekstit, joissa on tunniste säärystimet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste säärystimet. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Hempeää säärystintä

Tuli tossa kerran käytyä tampereella lankaideassa ja sieltäpä nappasin mukaani ihanan hempeän vaaleanpunaisen artesanon merinovilla lankaa sekä kokeiluun lähti 15cm pitkät hiilipuikot. 
Mietiskelin tässä kovasti että millaiset säärystimet siitä tekisin. Pyörittelin mielessä kahta vaihtoehtoa joko palmikko kuviota jonkun muun pienen kuvion kanssa tai sitten kaaripitsiä valepalmikon kanssa.
Lopulta päädyin tähän viimeisempään.

Tätä pääsin alottelemaan tuossa mennessäni bussilla vantaalle. Kun kutominen on niin parasta puuhaa matkoilla ja matka sujuu rattoisasti. 

Lopputulos on mielestäni aivan ihana ja kivan hempeä. Kokeiluun päässeet hiilikuitupuikotkin ovat aivan ihanat. Taidanpa hankkia muutamat lisää tai vaihtaa kaikki puikot kyseisiin puikkoihin.



torstai 26. maaliskuuta 2015

Värien taikaa

Nyt tässä vuoden alusta on tullut kudottua kaikenlaista. Ainaku sataa on mainio aika kutoa kun ei uloskaan huvita mennä. Niin kuin edelisessä postauksessa näkyi on töitä kesken, kun on halunnut vaihtelua tai on ollut pakko alottaa jotain uutta ku on idea tullu.

Tuli tossa kerran ihasteltua lanka kaupassa lankoja ja sieltä sattuikin löytymään juuri se ihana lanka minkä olin voihan villasukka ryhmästä bongannut. Keksin heti että haluan näistä ne ihanat polvisukat piirakkalla sekä valepalmikolla. Siinä kohtaa olin jo että näistä tulee niin lempparit ja niinhän niistä tulikin.

Näiden lisäksi rupesin tekemään ruttu sukkia sateenkaari langasta matkalla Tampereelle. Kamppailin aluksi yhistäisinkö sateenkaareen pinkiin vai turkoosiin 7 veikaan.
Lopuksi sain päätettyä että valitsen turkoosin ja niinpä aloitin resorin johon laitoin valepalmikkoa. Sitten tuli seuraava idea mitä jos tekisinkin ruttu säärystimet. Kokeilin ideaa ja ai että niistä tuli kivat. En aikasemmin ollutkaan omistanut säärystimiä. Ja nyt mietinkin jo seuraavia säärystimien tekoa.

Seuraaviin säärystimiin olen miettinyt että käytän vaaleanpunaista merinovillaa. Ja enää pitäs päättää vaan malli. Mietteenä on ollut palmikkoa jonkun kanssa yhistettynä tai kaaripitsiä valepalmikolla. Ellei tässä ilmesty vielä enemmän ideoita. Huomiseen bussi matkaan menessä pitäs päättää :D


Tässä nämä ihanan pirteät ja keväiset tekeleet.